Geishakuulat ovat olennainen osa jokaisen naisen seksuaaliterveyttä
Geishakuulat eli emätinkuulat ovat apuväline lantionpohjalihasten treenaamiseen.
Lihasharjoittelulle on erityistä tarvetta esimerkiksi synnytysten jälkeen. Kuitenkin jokaisella naisella lantion alueen lihakset löystyvät ajan myötä, joten geishakuulilla tai emätinkuulilla treenaaminen on suositeltavaa kaikille.
Sisältö
- Geishakuulat on tarkoitettu lantionpohjan lihasten treenaamiseen
- Sopivat kaiken ikäisille naisille, jotka haluat huolehtia seksuaaliterveydestään
- Geishakuulien käyttö tekee seksistä nautinnollisempaa
- Kuulilla treenaaminen on itsessään myös nautinnollista
Lantionpohjan lihaksia voi harjoittaa myös ilman kuulia, mutta kuulat auttavat useimpia naisia tunnistamaan oikeat lihakset, ja supistelemaan niitä oikealla tavalla. Harjoittelusta on luonnollisesti hyötyä vain, jos harjoittaa niitä lihaksia, joita on tarkoitus. Vaginan ympärillä olevien lihasten löytäminen ilman kuulia voi olla oikeasti vaikeaa, joten kuulat kannattaa ottaa käyttöön omaan kehoon tutustuessa. Geishakuulat ovat suositeltavia myös tilanteissa, joissa lantionpohjan lihakset ovat erityisen heikot ja haluat vahvistaa niitä. Kuulat tuovat lantionpohjalihasten treenaamiseen kaivattua vastusta ja tehostavat harjoittelua.
Geishakuulat – Lindan valinnat
Aloittelijan supersöpöt Feelztoys – Desi Pink Loveballs geishakuulat
Maailman söpöimmät geishakuulat ovat myös hygieeniset ja helppokäyttöiset. Näiden treenikuulien niksi on se, että pienemmät kuulat voi ottaa isompien sisältä pois ja käyttää intensiivisempään harjoitteluun. Saat siis vaihtelua harjoitteluun!
Katso tarkemmin Desi Pink -geishakuulista >>
Tyylitaiturin mustat Pleasure Balls Deluxe kuulat
Nämä hieman kookkaammat geishakuulat sopivat erinomaisesti treenaamiseen vaikkapa synnyttämisen jälkeen. Ne ovat myös mukavan kevyet, joten ne sopivat myös aloittelevalle treenaajalle. Liukaspintaiset kuulat on miellyttävä laittaa emättimeen ja helppo ottaa pois myös ilman liukastetta.
Katso tarkemmin Pleasure Balls Deluze -kuulista >>
Luksusnaiselle lasiset Icicles Ben Wa Balls -treenikuulat
Esteetikon unelma ovat lasiset pro-tason treenikuulat. Seksileluissa ja siten näissäkin kuulissa käytetty lasi on boorisilikaattilasia, joka kestää niin kovat pakkaset kuin uunin kuumuuden. Ne ovat siis täysin turvalliset ja rikkoutumattomat treenikuulat. Kun geishakuulissa ei ole narua, ne liikkuvat vapaammin emättimessä ja sopivat hyvin myös masturboinnin yhteyteen tuomaan lisää kiihoketta. Lasisia treenikuulia saa eri kokoisina.
Katso tarkemmin Icicles Ben Wa -kuulista >>
Monipuoliseen treeniin ja nautintoon – metalliset Ben Wa Balls, 3 Weights Silver
Näitä käytän itse! Pakkauksessa on kuusi saumatonta kuulaa, eli kolme paria. Pienimmät ovat kevyimmät ja suurimmat kuulat jo melko painavat. Vaihtelemalla kuulien määrää ja yhdistelemällä eri kokoja saat tehokkaimman mahdollisen treenin – ja nautinnon. Itse käytän ben wa-kuulia myös seksuaalisen nautinnon hakemiseen esimerkiksi yhdessä dildon kanssa. Kun tuote on näin toimiva ja kiihottava, on vain monesti kuulien sisään laittamisen jälkeen vaikea päättää, olisiko aika työlle vai huville 😉 Mutta hei, orgasmi on tunnetusti erinomainen lantionpohjalihasten supistaja!
Katso tarkemmin Ben Wa Balls -kuulasetistä >>
IMTOY Candy Personal trainer
Geishakuulien Bentley on täällä! Älykäs Candy on henkilökohtainen trainerisi. Lataa puhelimeesi sovellus, joka antaa treeniohjeet jokaiselle päivälle ja seuraa edistymistäsi tarkasti. Candyssa on erilaisia värinävaihtoehtoja yhden kätevän näppäimen takana. Candya voi käyttää myös kylvyssä tai suihkussa, koska se on täysin vesitiivis älylaite. Hempeän vaaleanpunainen älykuula on myös huippuhygieeninen: se steriloituu omassa pakkauksessaan UV-valolla! Candy sopii hyvin ihan silkkaan mielihyvän tuottamiseen, mutta on myös erinomainen apu heikkojen lantionpohjalihasten treenariksi. Sovellus kertoo mitä tehdä ja milloin – se pitää huolta siitä, että treenaat oikein ja riittävän usein.
Katso tarkemmin IMTOY Candy -älykuulista >>
Fifty Shades of Grey Kegel Ball Set
Silkkisen sileä ja monipuolinen treenikuulapakkaus parantaa niin lihaksistoa kuin kosteustasoakin. Pakkauksessa on neljä erikokoista kuulaa, joita voit vaihdella valiten vaikka aluksi kevyimmät ja edeten myöhemmin raskaampiin kuuliin. Silikoniset kuulat on helppo pitää puhtaana ja halutessaan vielä lämmittää vedellä.
Katso tarkemmin Fifty Shades of Gray -kegelkuulista >>
Emätinkuulat, geishakuulat, ben wa -kuulat vai treenipallot?
Erilaisilla emätinkuulilla on erilaiset nimitykset. Geishakuulina tunnetut emätinkuulat ovat saaneet nimensä luonnollisesti geishakulttuurista, jossa geishat harjoittivat lihaksiaan kuulien avulla. Ben wa on niin ikään pitkän historian omaava nimitys emätinkuulille.
Mitä ovat emätinkuulat?
Emätinkuula on yleisnimitys kaikille kuulille, jotka on tarkoitettu vahvistamaan lantion alueen lihaksia. Geishakuulat ovat yleisesti ottaen suuremmat kooltaan ja kevyemmät painoltaan kuin treenipallot eli harjoituskuulat. Treenipallot on usein valmistettu metallista, vaikkakin ne on päällystetty muovipinnoitteella. Treenipallot ovat geishakuulia pienemmät kooltaan ja hieman painavampia kuin geishakuulat. Klassinen nimitys ben wa viittaa sekin kaikenlaisiin kuuliin, joita käytetään seksuaaliseen stimulaatioon vaginan sisällä, mutta nykyisin sillä tarkoitetaan yleensä irrallisia lasisia tai metallikuulia.
Geishakuulien hyödyt
Geishakuulien käytössä on paljon terveydellisiä hyötyjä. Esittelemme tärkeimmät hyödyt alla.
Geishakuulat lisäävät seksuaalista nautintoa
Geishakuulat, kuten kaikki emätinkuulat, tuovat monia hyötyjä seksuaaliterveydelle. Ne lisäävät huomattavasti seksuaalista nautintoa sekä naiselle että hänen kumppanilleen. Vaginan ympärillä oleva lihaksisto on täynnä hermotusta ja lihasten treenaaminen tietenkin siten lisää nautintoa.
Lihasten harjoittaminen ylläpitää tai palauttaa alueen kimmoisuuden ja ns. tiukan tunteen. Tästä on iloa sekä naiselle itselleen että seksipartnerille. Ei ole mikään ihme, että lantionpohjanalueen lihaksia kutsutaan ilolihaksiksi!
Geishakuulat ja harjoituskuulat myös stimuloivat hermostoa ja verisuonia vaginan sisällä. Tämä lisää kostumista ja voi helpottaa orgasmin saamista. Kun aluetta stimuloidaan, sen hermotus vahvistuu, lihakset vahvistuvat ja tuntokin tulee herkemmäksi. Kaikki tämä tekee seksistä joko yksin tai yhdessä nautinnollisempaa.
Hoito virtsankarkailuun
Geishakuulat edistävät hyvinvointia myös toimimalla tehokkaana apuna virtsankarkailuun. Yli puolet naisista kärsii jossain kohtaa elämäänsä jonkinasteisesta virtsankarkailusta. Usein virtsankarkailu seuraa synnytyksestä, kun lihakset virtsaputken ympärillä löystyvät tai vaurioituvat.
Virtsankarkailu voi johtua myös monesta muusta syystä kuin synnytyksestä. Esimerkiksi iän myötä virtsaputken ympärillä olevat lihakset menettävät tiukimman otteensa, ellei lihaksista pidä hyvää huolta. Nuorillakin naisilla virtsankarkailua voi esiintyä perinnöllisistä syistä tai liikkumattomuuden takia.
Ponnistusvirtsankarkailu
Elimistö on hyvä palautumaan monenlaisesta rasituksesta, mutta lantionpohjan alueella harjoitteluun kannattaa ottaa vähän apua. Jos virtsankarkailu on ponnistuskarkailua eli virtsaa karkaa esimerkiksi kyykistyessä tai yskiessä, geishakuulat tai treenipallot auttavat useimpia naisia. Kuulista on toki apua moneen muuhunkin kuin ponnistusvirtsankarkailuun.
Synnytyksen jälkeinen virtsankarkailu
Itse en tiennyt virtsankarkailusta muuta kuin sen mitä mainoksista olin nähnyt, kunnes se osui omalle kohdalle. Ensimmäisen synnytyksenkään jälkeen minulla ei ollut mitään ongelmia palautua hyvin ja pysyä tiukkana ja terveenä.
Toisen synnytykseni jälkeen huomasin, että keho ei palautunut millään alueella samalla tavalla kuin nuorempana. Kuvittelin, että pari ensimmäistä kuukautta synnytyksen jälkeen kestävä lirahtelu loppuisi itsekseen, kun keho menisi taas normaaliin muottiinsa. Niin ei tapahtunutkaan. Vielä reilu vuosi synnytyksen jälkeen tiputtelu oli jokapäiväistä. Tiesin, että asialle voisi tehdä jotain, mutta en jaksanut vaivautua, koska tiputtelu oli niin vähäistä.
Sitten sain yhtä aikaa sekä tarpeekseni jatkuvasta tiputtelusta että lisää tietoa virtsankarkailusta. Ymmärsin, että se kannattaa hoitaa kuntoon, koska ajan mittaan asia tulee vain pahenemaan, ellei lihaksia treenaa.
Synnytys ja synnytyksestä palautuminen
Ennen lantionpohjanlihastreenistä ei puhuttu sanallakaan, tai se oli jotain mystistä seksiin liittyvää, jota geishat harrastivat joskus ja jossain. Nykyään ei tarvitse Suomessakaan mennä kuin äitiysneuvolan ovesta sisään, niin heti on tarjolla esitteitä ja seinällä julisteita lantionpohjan jumppaamisesta ennen ja jälkeen synnytyksen. Onneksi tämän alueen lihasten harjoittaminen on ymmärretty ja kuulia on tarjolla monenlaisia! Erotiikkaliikkeiden lisäksi emätinkuulat voi ostaa jopa apteekista. Eniten valikoimaa löydät verkkokaupoista.
Kun lihakset ovat hyvässä kunnossa, ponnistaminen on synnyttäessä helpompaa. Olet ehkä kuullut, että lantionpohjan lihaksia voi testata myös seksin aikana yrittämällä työntää penis ulos emättimestä pelkällä lihasvoimalla? Tästä samasta lihasvoimasta on kyse, kun ponnistetaan synnytyksessä.
Samoin synnytyksen jälkeen geishakuulista on apua palautumiseen ja lihasten kuntouttamiseen. Kuulia ei saa viedä emättimeen ennen kuin haavat ovat parantuneet, mutta paranemisen jälkeen voit aloittaa lempeät kuntoutustreenit. Autat koko elimistöäsi palautumaan, sillä lantionpohjan alue on koko kehon keskus, joka vaikuttaa paljon esimerkiksi alaselkään ja ryhtiin.
Kohdun laskeuma ja emättimen laskeuma
Arviolta noin 40% naisista kokee jonkinasteisen gynekologisen laskeuman jossain vaiheessa elämäänsä. Nuorilla laskeumat ovat harvinaisia, mutta perimä tai muu erityinen kudosheikkous voi aiheuttaa kohdun tai emättimen laskeuman nuorellekin naiselle. Yleisintä laskeumat ovat synnyttäneiden naisten ja ikääntyvien naisten keskuudessa.
Kohdun tai emättimen laskeuma tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että kohtu tai emättimen etu- tai takaseinämä laskeutuu. Lievä kohdun laskeuma ei yleensä aiheuta oireita ja joskus laskeuma huomataankin sattumalta lääkärintarkastuksessa ilman, että nainen itse on havainnut mitään ongelmia. Emättimen ja kohdun laskeuma on kuitenkin sen verran yleinen,että moni nainen kokee sen aiheuttamat päivittäiset vaivat turhauttaviksi ja arkea hankaloittaviksi.
Kohdun laskeuman tai emättimen laskeuman syntyyn vaikuttavat tunnetusti
- ikä
- synnytys
- perimä
- ylipaino
- kohdunpoisto
- aiemmat kirurgiset operaatiot erityisesti lantion alueella
Kohdun laskeuma on hyvin tehokasta ennaltaehkäistä lantionpohjalihasten säännöllisellä harjoittelulla. Myös emättimen ja virtsarakon laskeumaan lantionpohjajumppa auttaa merkittävästi. Kuten kaikessa muussakin, on ennaltaehkäisy parasta, mutta lantionpohjan treenaaminen on tutkitusti suureksi avuksi myös laskeumien hoidossa.
Vaikea kohdun laskeuma voidaan hoitaa leikkauksella, mutta useimmiten virtsankarkailua, pullotusta tai ulos valumista voidaan hoitaa perinteisin keinoin. Kohdun laskeuma voi kehittyä synnytyksen jälkeen, joten palauttava lantionpohjalihasten harjoittelu on suotavaa aloittaa piansynnytyksen jälkeen. Geishakuulat voit ottaa mukaan harjoitteluun, kun siltä tuntuu, esimerkiksi jälkivuodon loputtua.
Miten valita itselle sopivat geishakuulat?
Emätinkuulat ovat saatavilla monissa eri kokoluokissa, painoissa ja materiaaleissa. Aloittelevalle treenaajalle menee helposti sormi suuhun oikeaa tuotetta valittaessa. Tässä artikkelissa opastan sinua valitsemaan sinulle sopivat kuulat.
Materiaalit
Geishakuulia on tarjolla monenlaisia. Seuraavaksi esittelen tyypillisimmat materiaalit, joista geishakuulia valmistetaan.
Muoviset geishakuulat
Geishakuulia ja treenipalloja saa edullisimmillaan muovisina. Silloin ne on myös useimmiten kiinnitetty toisiinsa narulla. Halvimmat geishakuulat voivat sopia jollekulle aloitteluun, mutta niissä on usein kuulan puolikkaiden liitoskohtaan jäänyt karhea sauma. Tämä ei välttämättä kaikkia haittaa, mutta herkällä limakalvolla se voi tuntua epämiellyttävältä. Myöskään narua ei nykyisin suositella materiaalina geishakuulissa, koska ne eivät ole yhtä hygieenisiä kuin muut materiaalit.
Laadukkaammat muoviset geishakuulat on valmistettu esimerkikis PVC-muovista eikä niissä ole tuntuvaa saumaa. Geishakuulien naruosa on myös valmistettu hygienisestä materiaalista.
King Size Balls – suuret muoviset geishakuulat
- Ensimmäisiksi geishakuuliksi sopivat kuulat
- Kooltaan hieman tavallista suuremmat, joten mainiot synnytyksen jälkeen tai muuten heikentyneille lihaksille treeniin
- Sisällä metalliset kuulat, jotka tärisevät ihanasti
Katso lisää tuotteesta King Size Balls >>
Metalliset geishakuulat
Metalliset emätinkuulat tai treenipallot ovat pari astetta tyylikkäämmät kuin muoviset geishapallot. Niiden pinta on usein sileämpi ja ne ovat kauniimpia kuin muoviset geishakuulat. Metalli on kuitenkin hankala materiaali. Ole huolellinen siinä, mitä materiaalia kuulat todellisuudessa ovat. Metalliset geishakuulat saattavat sisältää nikkeliä tai muita aineita, joita ei kannata pitää kosketuksissa limakalvojen kanssa. Laadukkaissa metallisissa ben wa kuulissa ei ole nikkeliä.
Usein metalliset kuulat päällystetään muovilla, jolloin niistä ei irtoa mitään, joka voisi kulkeutua elimistöön limakalvojen kautta. Muovistenkin geishakuulien sisällä on metallipallot, jotka liikkuvan isomman kuulan sisällä aiheuttaen tärinää ja stimuloiden vaginan hermostoa.
Kultakuulat – kultaiset geishakuulat
- Kullanväriset, täyttä metallia
- Pienet kuulat
- Sopivat hyvin nuorille ja edistyneille treenaajille
Katso lisää tuotteesta Kultakuulat >>
Silikoniset geishakuulat
Silikoni on turvallisimpia materiaaleja, josta geishakuulat tai treenipallot voidaan valmistaa. Silikoni on elimistölle harmiton materiaali ja sen pinta on miellyttävän tuntuinen. Silikonista valmistetut geishakuulat eivät omaa samanlaista ikävän tuntuista saumaa kuin monet muovista valmistetut geishakuulat. Silikoni on myös hygieeninen materiaali: siinä ei ole koloja tai saumoja ja se on helppo pestä miedolla saippuavedellä (usein pelkkä lämmin vesi riittää) tai seksivälineiden puhdistukseen erityisesti tarkoitetulla aineella. Silikonista valmistetut geishakuulat ovat myös mitä herkullisemman näköisiä ulkoasultaan!
Smartballs Duo – silikoniset geishakuulat
- Ensimmäinen kuula hieman toista pienempi, jotta helppo laittaa sisälle
- 100% silikonia
- Sisällä pienemmät metallikuulat, jotka tärisevät liikkuessasi
Katso lisää tuotteesta Smartballs Duo >>
Lasiset geishakuulat
Lasi on ylellinen ja kaunis valinta treenipalloksi. Lasi on erittäin hygieeninen materiaali. Lasin erityispiirteenä on, että treenipallot voi ennen harjoitusta viilentää tai lämmittää vedessä oman mieltymyksen mukaan. Lasi, josta geishakuulat ja treenipallot valmistetaan, on boorisilikaattilasia, joka kestää todella kovaa pakkasta ja todella kovaa kuumuutta. Se on siis aika lailla kaiken kestävä tuote. Kestävyytensä lisäksi lasinen kuula tuntuu ja näyttää ihanalta. Lasinen kuula voi olla klassinen pallo tai vaikka kananmunan muotoinen.
Crystal Premium Glass Eggs – lasiset geishakuulat
- Upean näköiset, soikean malliset treenikuulat täyttä lasia
- Voi lämmittää tai viilentää
- Erilliset treenikuulat, joten voit ensin treenata yhdellä ja lihasten vahvistuessa lisätä toisen kuulan
Katso lisää tuotteesta Crystal Premium Glass Egg >>
Geishakuulat narulla vai ilman?
Geishakuulissa on usein naru, mutta monissa treenipalloissa pakkauksessa on kaksi irrallista kuulaa. Kun kuulassa on painoa ja se on pienehkö, ei emättimen ulkopuolelle jätettävälle narulle ole oikeastaan mitään käyttöä. Pienempikokoiset ja painavat kuulat kyllä tulevan ulos emättimestä, kun rentoutat lihakset. Jos narulla toisiinsa kiinnitetyt kuulat tuovat sinulle turvallisuudentunnetta, valitse sellaiset. Siten tiedät koko ajan varmasti, että kuulat on helppo viedä emättimeen ja saada myös sieltä pois.
Geishakuulat vai treenipallot?
Geishakuulat ovat kevyitä, mutta kookkaita. Siksi ne sopivat esimerkiksi synnytyksen jälkeiseen harjoitteluun, mahdollisen leikkauksen jälkeen tai muuten kuntouttavaan treeniin. Myös synnyttämättömälle naiselle geishakuula voi olla oikea valinta anatomisista syistä, heikon lihaskunnon takia tai iän mukanaan tuoman löystymisen vuoksi. Geishakuulilla kannattaa ainakin näissä tilanteissa aloittaa. Voi olla, että jo puolen vuoden aktiivisen harjoittelun tuloksena voit siirtyä pienempiin treenipalloihin.
Treenipallot ovat raskaampia kuin geishakuulat. Niitä on saatavilla eri painoisina, joten valinnan varaa on. Nyrkkisääntönä voi pitää, että mitä pienemmät kuulat ovat, sen vahvempia lihaksia tarvitaan, jotta ne pysyvät emättimessä harjoituksen ajan.
Ellei lantionpohjan lihaksissa ole erityistä heikkoutta tai et ole käynyt läpi leikkausta tai synnytystä, voi sinulle sopia heti alkuun treenipallot paremmin kuin geishakuulat. Myös, mikäli olet neitsyt, sinulla on ollut vain muutama yhdyntä tai olet muuten anatomisesti pienikokoinen ja lihaksesi normaalissa kunnossa, voit valita aloittaa harjoittelun treenipalloilla.
Ontot vai kiinteät geishakuulat?
Kuulat voivat olla onttoja, ja useimmat Suomen verkkokaupoissa myytävät kuulat ovatkin. Onttojen kuulien sisällä on pienempi kuula, joka heiluu isomman sisällä aiheuttaen tärinää ja siten stimulaatiota vaginaan. Tuntemus on monille mielihyvää tuottava ja kiihottava. Tärisevän stimulaation aiheuttavia kuulia käytetään kuitenkin myös pelkästään lihasten vaatimaan vahvistamiseen.
Jos kuula on kiinteä, se on yleensä joko metallia tai lasia. Tällöin geishakuulat tai treenipallot ovat sileitä ja saumattomia ja tyylikkäitä. Kiinteät kuulat ovat hyviä kovaankin treenaamiseen ja ne ovat ehdottomasti kauneimmat geishakuulat, joita verkkokaupat valikoimissaan tarjoavat. Jos olet ennen kaikkea esteetikko, suosittelen kiinteitä geishakuulia. Lasiset ja metalliset kiinteät kuulat tunnetaan yleensä nimellä ben wa- kuulat.
Yksi, kaksi vai enemmän?
Lähes kaikissa geishakuulissa on kaksi toisiinsa kiinnitettyä kuulaa. Mikäli aloitat treenaamiseen irrallisilla kuulilla, voit asettaa aluksi vain yhden kuulan emättimeen ja harjoitella sillä. Kun tuntuma lantiopohjan lihaksiin löytyy ja treeni alkaa sujua, voit ottaa mukaan harjoitteluun toisenkin kuulan tai pallon. Joissain tuotteissa on jopa neljä kuulaa toisiinsa kiinnitettynä. En suosittele aloittamaan harjoittelua tällaisella tuotteella, mutta se on monipuolinen ja tehokas treeniväline vaginajumpan makuun päässeelle naiselle.