Mitä on tantra?

Tantra on kokoelma erilaisia harjoituksia ja tapoja, joilla pyritään saavuttamaan ennen kaikkea kehollinen valaistuminen. Tantra ei siis ole uskonto vaan elämäntapa tai filosofia. Tantra tarkoittaakin kirjaimellisesti tapoja, keinoja. Tantriset harjoitukset johdattavat ihmistä yhä parempaan kehoyhteyteen ja kehotietoisuuteen. Vastoin yleistä käsitystä länsimaissa, tantra ei ole pelkkää seksiä. Seksuaalisuus ja seksi ovat yksi, joskin todella näkyvä ja tärkeä, osa-alue tantrassa.

Tantra on hyvin fyysistä ja kaiken perustana on keho, vaikka siinä onkin kehon ulkopuolisia tai henkisempiä elementtejä. Mitään jumalaa tai ylimaallista tantraa harjoittavan henkilön ei tarvitse palvoa. Kehon tuntemiseen ja hallintaan vaikuttavat tantrisen näkemyksen mukaan erilaiset energiatasot. Yksi tantran perusoppi ovat chakrat eli kehon energiakeskukset.  Chakroista voit lukea lisää niitä käsittelevästä artikkelista.

Sisältö

Se on sitä Kama Sutraa

Useimmiten länsimaiset ihmiset tunnistavat tantra-sanan ja liittävät sen seksiin, vielä tarkemmin yhdyntään, jossa ollaan todella pitkään ja lukuisissa eri asennoissa. Joillekin tulee tantrasta nopeasti mieleen Kama Sutra. Se ei ole mikään ihme, sillä erilaiset sutrat eli harjoitukset ovat tantran keskiössä. Länsimaissa tantraa on tuotu eniten esille elokuvissa tai kirjallisuudessa juuri seksuaalisuuden ja eroottisen taituruuden kautta. Seksi liittyy varsinaiseen tantraan kuitenkin vain yhtenä osana.

Seksuaalisuus on toki olennainen osa tantrista elämäntapaa. Tantriseen seksiin kuuluu kuitenkin yhdynnän lisäksi valtavasti kaikkea muutakin kosketusta, hellyyttä ja hyvänä pitämistä sekä läsnäoloa. Sutrista löytyy valtavasti erilaisia kosketusharjoituksia, joissa tarkoitus on tuottaa kumppanille joko meditatiivista tai seksuaalista mielihyvää ja nautintoa. Näihin harjoituksiin ei välttämättä liity lainkaan genitaalialueiden tai perinteisesti erogeenisiksi miellettyjen kehonosien koskettamista, vaan harjoitukset ovat kokonaisvaltaisia.

Suomalainen seksi kestää muutaman minuutin

Myyttinen käsitys siitä, että tantrinen yhdyntä kestäisi 8 tuntia, on hieman virheellinen. Seksi voi toki kestää tuntikausia tai jopa kaksi vuorokautta, mutta siihen sisältyy paljon enemmän kuin penetraatio ja ns. perinteinen rakastelu.

Kun Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ilmoittaa, että normaali yhdynnän kesto on muutamia minuutteja, se on valitettavasti oikeassa!

Jos yhdyntä alkaa nopeasta penetraatiosta, on sisällöltään jatkuvaa edestakaisin työntelyä, yhdynnän kesto todellakin on hyvin todennäköisesti vain muutama minuutti. THL on siis oikeassa, mutta muutaman minuutin mittainen seksi ei ole mikään biologinen välttämättömyys, vaan kulttuurin tuote.

Tantra tyydyttää enemmän ja pidempään

Tantrinen seksi on jotakin aivan muuta kuin se, mitä suurin osa suomalaisistakin nykyään harrastaa! Jos haluat seksielämääsi lisää sisältöä ja seksin kestävän kauemmin kuin mainoskatkon ajan, tantraan kannattaa tutustua.

Pariskunnat, joiden läheisyys käsittää paitsi yhdyntää, myös silittelyä, halaamista, suukottelua ja hierontaa sekä helliä sanoja, ovat merkittävästi onnellisempia kuin seksuaalisuutta vain peiton alla tapahtuvana pitävät pariskunnat. Eroottisesti latautunut ohimennen koskettelu ilman pyrkimystä yhdyntään on suorassa yhteydessä aivojen tuottamaan määrään useita eri mielihyvähormoneja, kuten oksitosiinia ja dopamiinia.

Ihminen voi sitä paremmin ja harrastaa sitä laadukkaampaa seksiä, mitä useammin hän saa pyyteetöntä kosketusta. Ja kun mennään itse asiaan, tantraa harjoittamalla voi jo pienellä opettelulla päästä useita tunteja kestävään seksiin ja molemmat kumppanit voivat saada useita orgasmeja.

Mitä hyötyä tantrasta on?

Tantraan kannattaa tutustua monesta syystä. Aihetta on helppo lähestyä jo siksi, että tantran harjoittaminen ei vaadi sitä, että koko elämä muuttuu tantriseksi, vaan voit tuoda tantraa pieninä annoksina mukaan esimerkiksi työhösi rauhoittavilla läsnäoloharjoituksilla.

Voit tuoda tantraa myös pelkästään makuuhuoneeseen harjoittamalla läsnäolevaa rakastelua ja kosketusharjoituksia kumppanisi kanssa. Joillekin tantrasta tulee elämäntapa, joka muuttaa totutun arjen kokonaan toisenlaiseksi, joillekin se tuo lisäulottuvuutta seksielämään.

Kun tunnet itsesi, voit tuntea toisen

Tantran hyöty on ennen kaikkea itsetuntemuksen lisäämisessä. Kaikki harjoitus lähtee kehosta, joten tantriset harjoitukset keskittyvät oman kehon parempaan tuntemiseen. Tämä tarkoittaa usein hengitykseen ja kehon asentoon keskittymistä. Jo pienellä harjoituksella on helppo oppia tunnistamaan, missä kohtaa omassa kehossa eri tunteet ilmenevät ja kuinka vaikkapa kireiltä tuntuvia kohtia voi rentouttaa ja niiden tilaa säädellä. Tämä on hienovaraista lihasten hallintaa, joka avaa oven valtaviin orgasmeihin.

Tantra opettaa ymmärtämään ja hallitsemaan omaa kehoa aina vain paremmin. Kun aloittelijan harjoitukset etenevät, alkaa esimerkiksi seksin aikana harjoitettava lihasten hallinta ja nautinnon voimistaminen. Voin luvata, että tantran avulla nautit seksistä enemmän ja saat voimakkaampia orgasmeja kuin koskaan ennen!

Tantraseksi – hellää ja rajua

Mitä paremmin tunnemme oman kehomme ja suhtaudumme siihen hyväksyvästi, sen paremmat edellytykset meillä on saada aito, intiimi yhteys myös toiseen ihmiseen. Tähän lähtökohtaan perustuu myös tantran seksuaalinen osa-alue. Tantrisessa seksissä keskitytään läsnäoloon ja usein hitaaseen kosketukseen.

Tantrinen seksi voi toki olla myös rajua! On väärä käsitys, että tantraseksissä istutaan lähes paikallaan tuntikausia sisäkkäin ja sen enempää ei tapahdu. Spontaani ja villikin seksi kuuluu tantraan yhtä lailla kuin hidas syleilykin. Esimerkiksi BDSM monissa eri muodoissaan sopii erinomaisesti tantran filosofiaan! Jos kinky tantra kiinnostaa sinua, lue lisää tantrisesta BDSM:stä sitä käsittelevästä artikkelista.

Tantrassa on pariskunnille sekin kaunis puoli, että sen harjoittaminen auttaa tyydyttämään kumppanin. Jos haluat tuottaa partnerillesi nautintoa ja antaa hänelle useita orgasmeja saman illan aikana, suosittelen tutustumaan tantraan. Moniorgasmisuus koskee tantrassa niin miehiä kuin naisiakin! Tantraseksistä voit lukea lisää tantraseksiartikkelista.

Koko kehon voimakkaat ja lukuisat orgasmit

Itsetuntemuksesta lähtee myös kyky olla läheisessä yhteydessä toiseen ihmiseen, ottaa aito ja intiimi kontakti. Tämä voi näkyä paitsi ihan arkisissa vastaantulijoiden kohtaamisissa, myös seksuaalisessa kanssakäymisessä. Seksistä tulee antoisampaa, nautinnollisempaa ja hauskempaa.

Tantraa harjoittamalla koko kehon pitkistä orgasmeista tulee tuttuja! Orgasmit ovat monin verroin voimakkaampia kuin olet ennen kokenut ja ne tuntuvat kauttaaltaan koko kehossa. Oma kumppanini oppi nopeasti tantraan tutustuttuaan pidättämään siemensyöksyä ja saamaan useita voimakkaita orgasmeja peräkkäin ennen laukeamista ejakulaatiolla. Olimme molemmat yhtä ihmeissämme siitä, kuinka nopeasti taito karttui. Tätä taitoa ei siis ole vaikea oppia, sinäkin voit opetella sen.

Ihminen elää kosketuksesta ja yhteydestä itseensä ja muihin ihmisiin. Tantra on yksi parhaita välineitä parantaa kaikkia näitä osa-alueita. Länsimainen kulttuuri painottaa kiirettä, tavoitekeskeisyyttä ja irrallisuutta. Tantra tuo tähän erinomaista vastapainoa, jossa seksuaalinen kosketus ei tavoittele mahdollisimman nopeaa laukeamista, vaan tunnistaa ihmisen tarpeen hyväksyvälle kosketukselle ja koko kehon nautinnolle.

Tantra ja masturbaatio

Kun kosketukseen ja hyväilyyn suhtaudutaan uudella tavalla, sen hetkisenä nautintona eikä vain nopeaa orgasmia metsästävänä puuhana, kaikki seksi saa uuden merkityksen. Olet ehkä huomannut, että nopea itsetyydytys saa laukeamaan tyydyttävästi ja lantioalueen rentouttavalla tavalla. Ehkä olet joskus kokeillut viivyttää orgasmia pitämällä tauon kosketuksesta tai keventämällä sitä, ja todennut saavasi lopulta voimakkaamman orgasmin, joka tuntuu laajemmalla alueella kehossa. Jos olet kokenut tämän, ymmärrät jo aavistuksen siitä, mistä tantrassa on kyse. Jos vielä kykenet nauttimaan puhtaasti tilanteesta, jossa koet olevasi ”lähellä huippua” , ilman että nautintosi johtuu vain tulossa olevasta kliimaksista, saat kiinni tantrisen seksuaalisuuden alkeista.

Koe jotain uutta ja voimakasta

Hitaan, pyyteettömän kosketuksen ja hyväksyvän katseen ja läsnäolon kautta saamme myös voimakkaimmat kokemuksemme – olivat ne mitä tahansa, tietenkin myös seksuaalisia.

Parhaimmillaan tantra vahvistaa itseluottamusta valtavasti ja tekee ihmisestä rohkean. Se auttaa löytämään itsestä voimavaroja ja rakkautta sekä itseä että muita kohtaan, jota et edes tiennyt sisälläsi olevan!

Seksuaalisesti tantra avaa oven täysin uuteen maailmaan ja tapaan ajatella seksi ylipäätään. Oletko ajatellut, että itsetyydytyskin voi olla tantrista? Kyllä se voi, ja kaikki harjoitus itsesi kanssa auttaa pääsemään yhä korkeampiin sfääreihin seksikumppanisi kanssa!

Mistä löydän hyviä tantraa käsitteleviä kirjoja?

Vaikka tantraan tutustuminen on tehokkainta kehollisesti eli tekemällä itse erilaisia harjoituksia, on aiheesta lukeminenkin kiinnostavaa. Voit lukea näiltä sivuilta paljon lisää tietoa tantrasta ja tantrisesta seksistä!

Jos haluat tutustua tantraan kirjojen kautta, voin lämpimästi suositella seuraavia teoksia:

Tantra illuminated – kertoo paljon tantrasta filosofiana ja tantran historiasta

Moniorgasminen mies – erinomainen selkokielinen teos miehille, jotka haluavat kokea useita orgasmeja peräkkäin sekä hallita siemensyöksyjään

Tantra by Osho – keskittyy tantran perusperiaatteisiin, pääset jyvälle tantran tausta-ajatuksista ja perusluonteesta

Urban Tantra – keskittyy seksuaalisuuteen ja orgasmeihin, kinky tantraa, sopii sinkuille ja pariskunnille

The Art of sexual ectacy – painottuu seksiin, sopii erinomaisesti pariskunnille